K-Beauty

K-Beauty on lyhenne sanoista Korean Beauty, eli korealainen kauneudenhoito. Korealaisen kosmetiikan syvin olemus voidaankin tiivistää kolmeen sanaan: innovatiivisuus, leikkisyys ja laadukkuus.

Korealaiset kosmetiikkamarkkinat perustuvat innovatiivisuudelle. Kuluttajat etsivät jatkuvasti uusimpia innovaatioita, kekseliäämpiä pakkauksia ja vakuuttavimpia ainesosia. Uusia tuotteita lanseerataan jatkuvalla syötöllä ja korealaisten yritysten loputon luovuus tuntuu joskus jopa absurdilta. Korealaiset kuluttajat ovatkin usein edelläkävijöitä, jotka ovat aina halukkaita kokeilemaan uusimpia tuotteita ihan vain kokeilemisen ilosta.

Toinen tärkeä asia on tuotteiden leikkisyys. Länsimaiden kosmetiikkamarkkinoilla leikkisiltä näyttävät tuotteet mielletään usein vähemmän tehokkaiksi ja jopa lapsellisiksi, mutta Koreassa koko juttu on käännetty päälaelleen: Ihonhoidon pitäisi olla hauskaa ja leikkisät pakkaukset tekevät siitä hauskempaa.

Leikkisten pakkauksien ja usein jopa varsin edullisten hintojen ei kuitenkaan kannata antaa harhauttaa mieltä, sillä yksi korealaisen kosmetiikan suosion takana olevista tekijöistä on nimenomaan sen laatu. Korealaiset kuluttajat ovat äärimmäisen tarkkoja käyttämiensä tuotteiden suhteen ja mikäli tuotteen hinta ei kohtaa sen laatua, vaihtavat he hetkessä toiseen tuotemerkkiin, joka tarjoaa innovatiivisempia ja laadukkaampia sekä mahdollisesti myös ihonhoidosta hieman hauskempaa tekeviä tuotteita.

388 Tuotteet
(5)
Holika Holika
One Solution Super Energy Ampoule - Anti-Wrinkle
30 ml
(2)
Holika Holika
Daily Fresh Bamboo Cleansing Foam
150 ml
It'S SKIN
Hyaluronic Acid Moisture Emulsion
150 ml
(3)
It'S SKIN
The Fresh Bamboo Sheet Mask
(3)
Benton
Honest Cleansing Foam
150 g
(10)
Holika Holika
Baby Silky Foot Sheet Mask
(1)
Holika Holika
Aloe 92% Shower Gel
250 ml
(16)
Holika Holika
Pure Essence Sheet Mask
Avocado
(9)
Holika Holika
Pure Essence Sheet Mask
Shea Butter
(12)
Holika Holika
Pure Essence Sheet Mask
Pearl
Holika Holika
Pure Essence Mask Sheet Pack Acai Berry
5x23 ml
Beauty of Joseon
Centella Asiatica Calming Mask
25 ml
(1)
Holika Holika
Skin Rescuer Sheet Mask
Collagen
(4)
Holika Holika
AC MILD Yellow Spot Patch
15 Pcs
COSRX
Master Patch Clear Fit
Transparent 18 pcs
(2)
Holika Holika
Good Cera Super Ceramide Cream
20 ml
Klairs
Supple Preparation Unscented Toner Miniature
30 ml
Klairs
Gentle Black Deep Cleansing Puff
(3)
It'S SKIN
Hyaluronic Acid Moisture Sheet Mask
17 g
(28)
Holika Holika
Aloe 99% Soothing Gel
55 ml
Benton
Fermentation Mask
20 g
(8)
Holika Holika
Blueberry Juicy Mask Sheet
1 pcs
(7)
Holika Holika
Pure Essence Sheet Mask
Green Tea
Stay Well
Vegan Sheet Mask Pineapple
1pcs
MISSHA
Airy Fit Sheet Mask (Honey)
19 g
MISSHA
Airy Fit Sheet Mask (Rice)
19 g
(1)
Holika Holika
Magic Tool Bubble Maker
(5)
It'S SKIN
The Fresh Aloe Sheet Mask
(2)
It'S SKIN
The Fresh Avocado Sheet Mask
It'S SKIN
The Fresh Carrot Sheet Mask
(4)
It'S SKIN
The Fresh Honey Sheet Mask
(4)
It'S SKIN
The Fresh Pomegranate Sheet Mask
(2)
It'S SKIN
The Fresh Rose Sheet Mask
Stay Well
Vegan Sheet Mask Blueberry
1pcs
Mediheal
Cacao Vita Mask
25 ml
Mediheal
Pomegranate Vita Mask
25 ml
Mediheal
Pumpkin Vita Mask
25 ml
(11)
Holika Holika
Pure Essence Sheet Mask
Cucumber
(11)
Holika Holika
Pure Essence Sheet Mask
Lemon
(3)
Holika Holika
Pure Essence Sheet Mask
Acai Berry
(6)
It'S SKIN
The Fresh Blueberry Sheet Mask
Stay Well
Vegan Sheet Mask Aloe
1pcs
Stay Well
Vegan Sheet Mask Avocado
1pcs
(1)
Starskin
100% Camellia Nourishing & Brightening
2-Step Oil Sheet Mask 25 g
Starskin
7 Second Luxury All Day Mask 5 Pack
18 g
Mizon
8% AHA Peeling Serum
40 ml
COSRX
AHA 7 Whitehead Power Liquid
100 ml
Mediheal
Acaiberry Vita Mask
25 ml
Näyttää 48 388 Tuotteet
Näytä lisää tuotteita