Silmänympärysvoiteet

Kasvojemme iho on herkkää ja silmien ympärillä erityisen ohutta. Jotta iho säilyy kimmoisana ja elinvoimaisena eikä vanhentuisi ennen aikojaan, tulee silmänympärysihoa hoitaa huolella. 

0 Tuotteet
Näyttää 48 0 Tuotteet
Näytä lisää tuotteita

Silmänympärysvoiteet

Kuinka silmävoiteet vaikuttavat ja miten niitä käytetään?

Silmien ympärillä oleva iho on todella ohutta ja herkkää ja vaatii sen vuoksi erityistä huomiota ja varovaisuutta. Juuri herkkyytensä johdosta juuri silmien ympäriltä näkyy ensimmäisenä, jos ei ole nukkunut hyvin, tai on alkanut saada iän tuomia muutoksia iholleen. Silmävoiteita on tarjolla useilta eri merkeiltä ja erilaisina koostumuksina. Suurin osa silmävoiteista on voiteen muodossa, mutta saatavilla on myös geelejä, lotioneita, seerumeita ja vaivattomina roll-oneina. Saatavilla on myös erilaisia silmävoiteita, jotka on kehitelty eri ihotyypeille ja eri tarpeisiin. Löydät esimerkiksi silmävoiteita rasvaiselle tai kuivalle iholle, mutta myös voiteita, jotka ehkäisevät tummia silmänalusia, uurteita ja ryppyjä. Anti-aging-voiteet on kehitetty erityisesti vähentämään ryppyjä silmän ympärillä, paikoissa joihin ne ensimmäisinä usein ilmaantuvat. Anti-aging-vaikutuksen sisältämää silmävoidetta voi olla hyvä käyttää yhdessä muualle kasvoihin käytettävän anti-aging-voiteen kanssa, tai ennen kuin koet alkavasi saada ryppyjä juuri niihin kohtiin.

Paras tapa silmävoiteen parhaan lopputuloksen saavuttamiseksi,  on käyttää sitä päivittäin ja tehdä siitä osa päivittäistä suihku-ja voitelurutiinia. Silmävoiteet taputellaan hellävaraisesti iholle sen jälkeen kun olet pessyt kasvosi ja käyttänyt mahdollisesti myös kasvovettä. Voide levitetään silmien ympärille, ei liian kauas, eikä liian lähelle silmiä. Seuraamalla kasvojen ympärillä olevia luita löydät hyvän leveyden ja etäisyyden, sekä vältät silmäluomet, jotka saattavat muuttua paksuiksi ja roikkuviksi silmävoiteen käytöstä johtuen. Kun voide on levitetty oikein, se auttaa keventämään ihoa ja antaa kohottavan vaikutuksen sekä vähentää tummien silmänalusten muodostumisen riskiä. SIlmävoide auttaa niin kuin tavallinen päivävoidekin, kosteuttaen ja tuoden ravinteita iholle, jolloin raikkaus säilyy pidempään.  

Etsi silmävoide, joka sopii ihotyypillesi ja sisältää vaikutuksen jota etsit, ja nauti kauniista ja sileästä ihosta myös silmien ympärillä. Silmävoiteen käyttäminen voi olla hyödyksi vaikka et kärsisikään tummista silmänalusista, silmäpusseista tai rypyistä, jolloin voit ehkäistä niiden syntymistä. Aivan kuten muuallakin kehossa, iho muuttuu silmien ympärillä iän myötä ja pysymällä valppaana voit ihonhoitorutiinisi avulla ehkäistä muutosta. Erityisiä ominaisuuksia sisältävien silmävoiteiden lisäksi löydät valikoimastamme myös luonnolllisia ja ekologisia silmävoiteita.