Calvin Klein -hajuvesi

Calvin Klein on yksi muotimaailman merkeistä, joka tunnetaan ympäri maailman. Merkin perusti amerikkalainen Calvin Klein (aiemmalta nimeltään Richard Klein) yhdessä ystävänsä kanssa vuonna 1968. Calvin Klein tunnetaan parhaiten tyylipuhtaista alusvaatteista, mutta myös farkuista, koruista ja hajuvesistä. Tyylitietoinen kädenjälki niin mallistoissa kuin markkinoinnissa on muodostunut ikoniseksi. Hajuvesimaailmalla Calvin Klein on tehnyt uraauurtavaa työtä luoden markkinoiden ensimmäisiä unisextuoksuja ja nykyisin Calvin Kleinilla on laaja valikoima hajuvesiä, jotka sopivat kaikille sukupuoleen katsomatta. 

0 Tuotteet

Calvin Klein

Calvin Klein syntyi juutalais-amerikkalaiseen perheeseen Bronxissa 1940-luvun alussa. Hän opiskeli High School of Art and Design -koulussa Manhattanilla sekä New Yorkin Fashion Institute Of Technologyllä, josta hän sai kunniatohtorin arvonimen vuonna 2003. Ennen oman merkkinsä perustamista hän työskenteli oppipoikana ja suunnittelijana muille merkeille. Calvin Klein tunnetaan paitsi pidettyjen alusvaatteiden ja hajuvesien tuottajana, myös onnistuneiden mainoskampanjoiden luojana, joissa ovat olleet mukana monet maailmankuulut mallit kuten Fredrik Ljungberg ja Kate Moss.


Ikonisista hajuvesistä muotiin


Calvin Kleinin ensimmäinen hajuvesi lanseerattiin vuonna 1978 ja sai nimekseen Calvin Klein. Siitä lähtien markkinoille on tullut useita muita hajuvesiä, mukaan lukien maailman ensimmäinen unisex-tuoksu CK One, joka on yhä hyvin suosittu. CK Onen hedelmäiset ja raikkaat tuoksunuotit tekevät siitä monien suosikin. Toisen jännittävän unisex-tuoksun, CK Be:n, latvatuoksuna on katajanmarja, sydäntuoksuna valkoinen persikka ja pohjanuottina myski.


Laajaa valikoimaa


Calvin Klein on luonut sarjan suosittuja hajuvesiä, jotka on suunnattu joko miehille tai naisille. CK In2U on spontaani tuoksu, joka sopii hetkessä eläville. Naisten versio esitellään kultaisena ja miesten sinisenä. Mausteinen Eternity kuuluu klassisiin naisellisiin ja miehekkäisiin tuoksuihin, ja siitä on julkaistu päivitettyjä versioita kuten Eternity Night, Eternity Agua sekä Eternity Moment.


Tyylikkyyttä ja helppoutta


Calvin Klein tarjoaa suhteellisen edullisia hajuvesiä, mikä mahdollistaa eri tuoksujen valitsemisen päivään ja iltaan. Yhdistelmäpakkaukset tai lahjasetit, jotka sisältävät esimerkiksi deodorantin tai vartalovoiteen, ovat hyviä vaihtoehtoja kokonaisvaltaiseen tuoksuun. Merkin tyylikäs muotoilu näkyy myös hajuvesipakkausten yksinkertaisissa ja kauniissa yksityiskohdissa, jotka sopivat täydellisesti kylpyhuoneen hyllylle tai asusteiksi.